Lyhyt tarina vapaaehtoisuudesta

Blogivieraani Markku Pyykkönen on toiminut Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 2007, mitä ennen hän oli poppareiden puheenjohtaja. 

Hän on Ilosaarirockin vahva taustavaikuttaja, joka saa monimuotoisen toimijajoukon työskentelemään sovittujen tavoitteiden puolesta. Markku on kasvattanut Popmuusikoiden roolia aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana osallistuen kulttuurin ja elinkeinoelämän yhteistyöfoorumeihin alueellisesti ja kansallisesti. Maakuntaliitto valitsi Pyykkösen Maakunnan kehittäjäksi 2010.


Kerrotaanpa lyhyt tarina vapaaehtoisuuden haasteista. Ja puhutaan samalla hetkinen festareista näin kesän korvalla. Suomi on tunnetusti rockfestivaalien ja kesärientojen luvattu maa. Paikallisten lehtien palstoilta on kesällä havaittavissa tarinoita kylätapahtumista, markkinoista, messuista, iltamista ja festareista. Jokaisella on oma kesäkinkerinsä, joka sopivasti virkistää porukan mieltä ja kohottaa me-henkeä.

Valtakunnallisesti Ilosaarirock, Ruisrock ja Pori Jazz ovat jo varttuneita tapahtumia, jopa Euroopan mittakaavassa. Kaikilla on jo 40 vuotta mittarissa. Uskaltaisin edelleenkin väittää, että valtaosa Suomen kesän kyläriennoista ja festareista ovat järjestövetoisia. Ainakin valtaosa Ilosaarirockin palveluista toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Yhtälailla talkootyöllä ja järjestötoiminnalla on varsin pitkä häntä suomalaisen yhteiskunnan kehittymisessä. Tapahtumia ja rientoja on syntynyt kun yhteisen asian puolesta kokoontunut joukko ihmisiä on päättänyt tehdä jotakin. Harvoin silloin palkkaeurot tai nettotulos ovat olleet mielessä. Vapaaehtoistyössä on kuitenkin omat ongelmansa, joista suurin on verotus ja sen epäselvyys.

Vaalien alla verokeskusteluilta ei voi välttyä. Valtakunnallisesti yleishyödyllisten yhdistysten verotuksen tarkastelu on ollut käynnissä usean vuoden ajan osana koko suomalaisen verojärjestelmän uudistamista. Ruohonjuuritasolle saakka on ollut havaittavissa lainsäätäjän ja verottajan yhteisen vuoropuhelun vaillinaisuus. Selkeitä rajanvetoja ja määrittelyjä yleishyödyllisen ja liiketoiminnaksi luettavan toiminnan välille ei ole löytynyt. Valtakunnan mediasta on saanut lukea useita uutisointeja, joissa yleishyödyllisten järjestöjen verotuskäytäntöjä on ohjeistettu erittäin kirjavasti. Ja seuraavana päivänä saatettu verottajan toimesta samoja käytäntöjä ohjeistaa uudelleen. Ota näistä nyt sitten selvää.

Väittäisin, että yksi menestystekijä Ilosaarirockin taustalla on ollut vapaaehtoisuus. Festivaalilla työskentelee eri järjestöjen jäseniä sekä festivaalin suoraan verkkosivujensa kautta rekrytoimia vapaaehtoisia noin 1600. Valtaosa kokee tunnelman kannalta merkittävänä olla toteuttamassa tapahtumaa yhdessä ystävien kanssa. Vapaaehtoiset ovat tarjonneet tapahtuman järjestäjille myös merkittävän kanavan, jonka kautta tietoa järjestelyistä, ohjelmasta, palveluista ja kaikesta festarihumuun liittyvästä on voitu jakaa. Yhteisöllisyys on osa Ilosaarirockin menestysreseptiä ja Popparit tapahtuman järjestäjinä samaistuvat vahvasti siivousvuorossa olevaan vapaaehtoiseen, koska ovat itse olleet aikoinaan ja ovat edelleen samassa asemassa. Yksinkertaisesti Ilosaarirockin palveluita ei voitaisi toteuttaa nykyisessä laajuudessaan ilman vapaaehtoisia ja yhteistä ponnistelua. Vuosien saatossa Ilosaarirockin tarjoaman edut vapaaehtoisilleen eivät ole muuttuneet merkittävästi. Työstään vapaaehtoinen on saanut ilmaisen pääsyn tapahtumaan ja mahdollisesti lämmintä evästä sekä hyvää mieltä.

Popmuusikoilla alkoi keväällä uusi aika, kun se avasi pitkään tavoittelemansa kulttuurikeskus Karjalantalon Ilosaareen. Kulttuurikeskus antoi yhdistykselle mahdollisuuden luoda uutta jäsentoimintaa. Yhdistys näki Karjalantalon yhteisenä olohuoneena ja paikkana, jossa porukassa voi tehdä hyvää. Syntyi ajatuksia siivoustalkoista, yhteisistä iltamista, bänditapahtumista ja yhdessä tekemisestä. Mietittiin piknikkejä ja vohveli-iltoja.

Karjalantalossa yhdistyksen vapaaehtoistoiminta piti miettiä kokonaan eri lähtökohdista kuin keski-ikäisen Ilosaarirockin. Ilosaarirockin vapaaehtoistoiminta onnistuu vielä vanhoilla toimintatavoilla, mutta tämän päivän verottajan ohjeista, valtiovallan raporteista ja mietinnöistä sekä tulkinnoista ei ota enää kukaan selvää.
Piti tavallaan keksiä pyörä uudelleen. Epäselvät ja epäjohdonmukaiset ohjeistukset ja verotuskäytännöt asettavat muutkin järjestötoimijat isoihin haasteisiin vapaaehtoistoiminnan organisoimisessa.

Tänä päivänä Karjalantalon popparivetoinen vapaaehtoistoiminta kuitenkin rullaa ja yhdistys tuottaa omia bändi-iltoja alaikäisille ja järjestää erilaisia iltamia. Ja hyvä niin, kun pitäjässä tarvitaan tekemisen meininkiä. Onhan se nyt luonnollista, että koko verojärjestelmän uudistaminen ja siihen liittyvät keskustelut ottavat aikansa. Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa yleishyödyllisten yhdistysten verotuskäytäntöjä linjataan kestävästi. Vapaaehtoistyölle on varmasti tarvetta tulevaisuudessakin.

Ps: Lisätietoa yhdistyksen vapaaehtoistoiminnasta: vapaaehtoishommia@ilosaarirock.fi

Tulevaisuudessa opiskellaan täyspäiväisesti ja tehdään pidempiä työuria?

Blogivieraani Riitta Käppi on Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) tiedottaja. Hän on työskennellyt tiedottajana myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa HYYssä ja Joensuun ylioppilaslehden (nyk. Uljas) päätoimittajana. Koulutukseltaan Käppi on filosofian maisteri – ja hänen alma materinsa on Joensuun yliopisto (nyk. Itä-Suomen yliopisto).

Varttuneempien ihmisten ja nuoren sukupolven opiskeluajan arjessa toistuu ainakin yksi yhteinen kokemus: taloudellinen niukkuus. 60–70-luvun opiskelijapolvet elivät perunoilla ja kastikkeella, 80–90-luvulla tonnikalalla ja makaronilla, nykyiset 2000-luvun nuoret toivot nuudeleilla. Ruoka vie ison osan opiskelijan tuloista, mutta vielä reilusti suuremman osan haukkaa asuminen. Hääviä se ei ole, roposten laskeminen, mutta aika ja opiskelijatovereiden kanssa jaetut sukupolvikokemukset kultaavat muistot, vai?

Nykyopiskelijaa tuetaan opintotuen avulla ja se on opiskelijan tärkein tulonlähde. Opintotuki koostuu kolmesta osasta, jotka ovat opintoraha (maks. 298 e / kk), asumislisä (maks. 202 e / kk) ja opintolainan valtiontakaus (maks. 300 e / kk).

Laina ei ole opiskelijoiden suosiossa, mikä johtuu osittain siitä, että valmistumisen jälkeinen työllistyminen koetaan epävarmaksi. Yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneet saavat edelleen melko hyvin töitä, mutta usein ensimmäiset työsuhteet ovat määräaikaisia. Lainan heikkoa suosiota selittää myös opiskelijoiden muuttunut asenne. He kokevat epäoikeudenmukaiseksi sen, että he muodostavat sen ainoan kansanosan, jonka odotetaan rahoittavan elämisensä markkinakorkoisella lainarahalla. Suurin osa  korkeakoulu-opiskelijoista käy mieluummin työssä ja paikkaa näin muutoin riittämätöntä toimeentuloa.

Muuten, lainaa ei haluta ottaa siitäkään huolimatta, että siihen on kehitetty kannustimia, mm. verovähennyskeinoin. Opiskelijajärjestön edustajan näkökulmasta tuntuu kummalliselta se, opintotuen eri osioista edelleen halutaan kehittää nimenomaan opintolainaa, vaikka sen suosio on laskenut koko nykymuotoisen opintotukijärjestelmän olemassaolon ajan. Opiskelijoiden enemmistö on omilla valinnoillaan sanonut selvästi ”ei” lainalle. Mahdollisuutta valtion takaamaan opintolainaan ei silti pidä poistaa. Opiskelijoiden joukossa on myös heitä, jotka haluavat nostaa lainaan ja heitä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa rahan hankkimiseen.

Työssäkäynti kohentaa opiskelijan taloudellista tilannetta, mutta hyödyttääkö saatu työkokemus muutoin? Tutkinnon suorittamisen jälkeistä työllistymistä edistää nimenomaan omalta koulutusalalta saatu työkokemus, jos sellaiseen on ollut mahdollisuus. Muun hankitun työkokemuksen hyöty rajoittuu helposti siihen, että opiskelija selviää opiskeluaikansa elinkustannuksista. Työssäkäynti sinänsä, varsinkin lukukausien aikana, pidentää opiskeluaikoja ja hidastaa valmistumista.

Huhtikuun eduskuntavaalien keskeisiin teemoihin kuuluu työurien pidentäminen, erityisesti niiden alkupäästä. Aivan keskeisellä sijalla työurakeskustelussa on ollut opiskelijoille kohdistettu vaatimus siitä, että tutkinto pitäisi suorittaa entistä nopeammin ja siirtyä reippaasti työelämään. Jollain ihmeellisellä logiikalla työuran ajatellaan alkavan vasta valmistumisen jälkeen, vaikka kansantaloudellisesta näkökulmasta voidaan ajatella, että myös opiskeluaikaiset osa-aika- ja sivutyöt ovat osa yksilön työuraa.

Kansantaloudellisesti olisi tietysti fiksumpaa, että opiskelijat opiskelisivat täysipäiväisesti, jolloin opiskeluajat lyhenisivät ja siirtyisivät sen jälkeen täysipäiväisesti työelämään. Tässä on vain yksi mutta: opintotuella ei elä.

Sillä, miten opiskelijoita tuetaan opiskeluaikana, on suora vaikutus työurien pituuteen. Tehokkain tapa nopeuttaa valmistumista on, että mahdollistetaan aidosti täysipäiväinen opiskelu. Tavoite on tuskin saavutettavissa vielä seuraavan vaalikauden aikana, mutta siihen on silti tähdättävä. Varsinkin nykyisten hallituspuolueiden ehdokkaiden puheissa on tarjottu mieluummin kulukuria ja säästöleikkauksia, vaikka konkreettisista leikkauskohteista on äänestäjien äänestyskäyttäytymisen pelossa oltu vielä varsin vaiteliaita.

Nykyisen vaalikauden aikana opintorahaan tuli tasokorotus ja lisäksi tulorajoja nostettiin vastaamaan nykytasoa. Opiskelijat ovatkin varsin tyytyväisiä nykymuotoiseen opintotukijärjestelmään, eivätkä halua siihen erityisiä muutoksia. Sen sijaan opiskelijajärjestöt yhdessä opiskelijoiden kanssa tahtovat opintotuen tasoon parannusta: opintotuki tulee sitoa indeksiin heti 1.1.2012. Indeksiin sitominen on ainoa keino säilyttää opintotuen ostovoima elinkustannusten noustessa.

Opiskelijoilla, erityisesti perheellisillä, on myös toinen tavoite. He haluavat opintotukeen huoltajakorotuksen, 145 e / kk. Huoltajakorotuksen ajatuksena on ehkäistä opiskelevien lapsiperheiden köyhyyttä. Toisaalta tavoitteena on rohkaista opiskelijoita tekemään lapsia jo opiskeluaikana. Huoltajakorotuksella voi myös olla myönteisiä vaikutuksia työurien pituuteen, varsinkin naisten kohdalla. Niin kauan kun vanhemmuuden kustannuksia ei jaeta tasan työnantajien kesken, joutuvat valitettavan monet nuoret, korkeasti koulutetut ja pätevät naiset epäreiluun asemaan työmarkkinoilla vain sen vuoksi, että heillä on kohtu.