Lyhyt tarina vapaaehtoisuudesta

Blogivieraani Markku Pyykkönen on toiminut Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 2007, mitä ennen hän oli poppareiden puheenjohtaja. 

Hän on Ilosaarirockin vahva taustavaikuttaja, joka saa monimuotoisen toimijajoukon työskentelemään sovittujen tavoitteiden puolesta. Markku on kasvattanut Popmuusikoiden roolia aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana osallistuen kulttuurin ja elinkeinoelämän yhteistyöfoorumeihin alueellisesti ja kansallisesti. Maakuntaliitto valitsi Pyykkösen Maakunnan kehittäjäksi 2010.


Kerrotaanpa lyhyt tarina vapaaehtoisuuden haasteista. Ja puhutaan samalla hetkinen festareista näin kesän korvalla. Suomi on tunnetusti rockfestivaalien ja kesärientojen luvattu maa. Paikallisten lehtien palstoilta on kesällä havaittavissa tarinoita kylätapahtumista, markkinoista, messuista, iltamista ja festareista. Jokaisella on oma kesäkinkerinsä, joka sopivasti virkistää porukan mieltä ja kohottaa me-henkeä.

Valtakunnallisesti Ilosaarirock, Ruisrock ja Pori Jazz ovat jo varttuneita tapahtumia, jopa Euroopan mittakaavassa. Kaikilla on jo 40 vuotta mittarissa. Uskaltaisin edelleenkin väittää, että valtaosa Suomen kesän kyläriennoista ja festareista ovat järjestövetoisia. Ainakin valtaosa Ilosaarirockin palveluista toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Yhtälailla talkootyöllä ja järjestötoiminnalla on varsin pitkä häntä suomalaisen yhteiskunnan kehittymisessä. Tapahtumia ja rientoja on syntynyt kun yhteisen asian puolesta kokoontunut joukko ihmisiä on päättänyt tehdä jotakin. Harvoin silloin palkkaeurot tai nettotulos ovat olleet mielessä. Vapaaehtoistyössä on kuitenkin omat ongelmansa, joista suurin on verotus ja sen epäselvyys.

Vaalien alla verokeskusteluilta ei voi välttyä. Valtakunnallisesti yleishyödyllisten yhdistysten verotuksen tarkastelu on ollut käynnissä usean vuoden ajan osana koko suomalaisen verojärjestelmän uudistamista. Ruohonjuuritasolle saakka on ollut havaittavissa lainsäätäjän ja verottajan yhteisen vuoropuhelun vaillinaisuus. Selkeitä rajanvetoja ja määrittelyjä yleishyödyllisen ja liiketoiminnaksi luettavan toiminnan välille ei ole löytynyt. Valtakunnan mediasta on saanut lukea useita uutisointeja, joissa yleishyödyllisten järjestöjen verotuskäytäntöjä on ohjeistettu erittäin kirjavasti. Ja seuraavana päivänä saatettu verottajan toimesta samoja käytäntöjä ohjeistaa uudelleen. Ota näistä nyt sitten selvää.

Väittäisin, että yksi menestystekijä Ilosaarirockin taustalla on ollut vapaaehtoisuus. Festivaalilla työskentelee eri järjestöjen jäseniä sekä festivaalin suoraan verkkosivujensa kautta rekrytoimia vapaaehtoisia noin 1600. Valtaosa kokee tunnelman kannalta merkittävänä olla toteuttamassa tapahtumaa yhdessä ystävien kanssa. Vapaaehtoiset ovat tarjonneet tapahtuman järjestäjille myös merkittävän kanavan, jonka kautta tietoa järjestelyistä, ohjelmasta, palveluista ja kaikesta festarihumuun liittyvästä on voitu jakaa. Yhteisöllisyys on osa Ilosaarirockin menestysreseptiä ja Popparit tapahtuman järjestäjinä samaistuvat vahvasti siivousvuorossa olevaan vapaaehtoiseen, koska ovat itse olleet aikoinaan ja ovat edelleen samassa asemassa. Yksinkertaisesti Ilosaarirockin palveluita ei voitaisi toteuttaa nykyisessä laajuudessaan ilman vapaaehtoisia ja yhteistä ponnistelua. Vuosien saatossa Ilosaarirockin tarjoaman edut vapaaehtoisilleen eivät ole muuttuneet merkittävästi. Työstään vapaaehtoinen on saanut ilmaisen pääsyn tapahtumaan ja mahdollisesti lämmintä evästä sekä hyvää mieltä.

Popmuusikoilla alkoi keväällä uusi aika, kun se avasi pitkään tavoittelemansa kulttuurikeskus Karjalantalon Ilosaareen. Kulttuurikeskus antoi yhdistykselle mahdollisuuden luoda uutta jäsentoimintaa. Yhdistys näki Karjalantalon yhteisenä olohuoneena ja paikkana, jossa porukassa voi tehdä hyvää. Syntyi ajatuksia siivoustalkoista, yhteisistä iltamista, bänditapahtumista ja yhdessä tekemisestä. Mietittiin piknikkejä ja vohveli-iltoja.

Karjalantalossa yhdistyksen vapaaehtoistoiminta piti miettiä kokonaan eri lähtökohdista kuin keski-ikäisen Ilosaarirockin. Ilosaarirockin vapaaehtoistoiminta onnistuu vielä vanhoilla toimintatavoilla, mutta tämän päivän verottajan ohjeista, valtiovallan raporteista ja mietinnöistä sekä tulkinnoista ei ota enää kukaan selvää.
Piti tavallaan keksiä pyörä uudelleen. Epäselvät ja epäjohdonmukaiset ohjeistukset ja verotuskäytännöt asettavat muutkin järjestötoimijat isoihin haasteisiin vapaaehtoistoiminnan organisoimisessa.

Tänä päivänä Karjalantalon popparivetoinen vapaaehtoistoiminta kuitenkin rullaa ja yhdistys tuottaa omia bändi-iltoja alaikäisille ja järjestää erilaisia iltamia. Ja hyvä niin, kun pitäjässä tarvitaan tekemisen meininkiä. Onhan se nyt luonnollista, että koko verojärjestelmän uudistaminen ja siihen liittyvät keskustelut ottavat aikansa. Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa yleishyödyllisten yhdistysten verotuskäytäntöjä linjataan kestävästi. Vapaaehtoistyölle on varmasti tarvetta tulevaisuudessakin.

Ps: Lisätietoa yhdistyksen vapaaehtoistoiminnasta: vapaaehtoishommia@ilosaarirock.fi

Tulevaisuudessa opiskellaan täyspäiväisesti ja tehdään pidempiä työuria?

Blogivieraani Riitta Käppi on Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) tiedottaja. Hän on työskennellyt tiedottajana myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa HYYssä ja Joensuun ylioppilaslehden (nyk. Uljas) päätoimittajana. Koulutukseltaan Käppi on filosofian maisteri – ja hänen alma materinsa on Joensuun yliopisto (nyk. Itä-Suomen yliopisto).

Varttuneempien ihmisten ja nuoren sukupolven opiskeluajan arjessa toistuu ainakin yksi yhteinen kokemus: taloudellinen niukkuus. 60–70-luvun opiskelijapolvet elivät perunoilla ja kastikkeella, 80–90-luvulla tonnikalalla ja makaronilla, nykyiset 2000-luvun nuoret toivot nuudeleilla. Ruoka vie ison osan opiskelijan tuloista, mutta vielä reilusti suuremman osan haukkaa asuminen. Hääviä se ei ole, roposten laskeminen, mutta aika ja opiskelijatovereiden kanssa jaetut sukupolvikokemukset kultaavat muistot, vai?

Nykyopiskelijaa tuetaan opintotuen avulla ja se on opiskelijan tärkein tulonlähde. Opintotuki koostuu kolmesta osasta, jotka ovat opintoraha (maks. 298 e / kk), asumislisä (maks. 202 e / kk) ja opintolainan valtiontakaus (maks. 300 e / kk).

Laina ei ole opiskelijoiden suosiossa, mikä johtuu osittain siitä, että valmistumisen jälkeinen työllistyminen koetaan epävarmaksi. Yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneet saavat edelleen melko hyvin töitä, mutta usein ensimmäiset työsuhteet ovat määräaikaisia. Lainan heikkoa suosiota selittää myös opiskelijoiden muuttunut asenne. He kokevat epäoikeudenmukaiseksi sen, että he muodostavat sen ainoan kansanosan, jonka odotetaan rahoittavan elämisensä markkinakorkoisella lainarahalla. Suurin osa  korkeakoulu-opiskelijoista käy mieluummin työssä ja paikkaa näin muutoin riittämätöntä toimeentuloa.

Muuten, lainaa ei haluta ottaa siitäkään huolimatta, että siihen on kehitetty kannustimia, mm. verovähennyskeinoin. Opiskelijajärjestön edustajan näkökulmasta tuntuu kummalliselta se, opintotuen eri osioista edelleen halutaan kehittää nimenomaan opintolainaa, vaikka sen suosio on laskenut koko nykymuotoisen opintotukijärjestelmän olemassaolon ajan. Opiskelijoiden enemmistö on omilla valinnoillaan sanonut selvästi ”ei” lainalle. Mahdollisuutta valtion takaamaan opintolainaan ei silti pidä poistaa. Opiskelijoiden joukossa on myös heitä, jotka haluavat nostaa lainaan ja heitä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa rahan hankkimiseen.

Työssäkäynti kohentaa opiskelijan taloudellista tilannetta, mutta hyödyttääkö saatu työkokemus muutoin? Tutkinnon suorittamisen jälkeistä työllistymistä edistää nimenomaan omalta koulutusalalta saatu työkokemus, jos sellaiseen on ollut mahdollisuus. Muun hankitun työkokemuksen hyöty rajoittuu helposti siihen, että opiskelija selviää opiskeluaikansa elinkustannuksista. Työssäkäynti sinänsä, varsinkin lukukausien aikana, pidentää opiskeluaikoja ja hidastaa valmistumista.

Huhtikuun eduskuntavaalien keskeisiin teemoihin kuuluu työurien pidentäminen, erityisesti niiden alkupäästä. Aivan keskeisellä sijalla työurakeskustelussa on ollut opiskelijoille kohdistettu vaatimus siitä, että tutkinto pitäisi suorittaa entistä nopeammin ja siirtyä reippaasti työelämään. Jollain ihmeellisellä logiikalla työuran ajatellaan alkavan vasta valmistumisen jälkeen, vaikka kansantaloudellisesta näkökulmasta voidaan ajatella, että myös opiskeluaikaiset osa-aika- ja sivutyöt ovat osa yksilön työuraa.

Kansantaloudellisesti olisi tietysti fiksumpaa, että opiskelijat opiskelisivat täysipäiväisesti, jolloin opiskeluajat lyhenisivät ja siirtyisivät sen jälkeen täysipäiväisesti työelämään. Tässä on vain yksi mutta: opintotuella ei elä.

Sillä, miten opiskelijoita tuetaan opiskeluaikana, on suora vaikutus työurien pituuteen. Tehokkain tapa nopeuttaa valmistumista on, että mahdollistetaan aidosti täysipäiväinen opiskelu. Tavoite on tuskin saavutettavissa vielä seuraavan vaalikauden aikana, mutta siihen on silti tähdättävä. Varsinkin nykyisten hallituspuolueiden ehdokkaiden puheissa on tarjottu mieluummin kulukuria ja säästöleikkauksia, vaikka konkreettisista leikkauskohteista on äänestäjien äänestyskäyttäytymisen pelossa oltu vielä varsin vaiteliaita.

Nykyisen vaalikauden aikana opintorahaan tuli tasokorotus ja lisäksi tulorajoja nostettiin vastaamaan nykytasoa. Opiskelijat ovatkin varsin tyytyväisiä nykymuotoiseen opintotukijärjestelmään, eivätkä halua siihen erityisiä muutoksia. Sen sijaan opiskelijajärjestöt yhdessä opiskelijoiden kanssa tahtovat opintotuen tasoon parannusta: opintotuki tulee sitoa indeksiin heti 1.1.2012. Indeksiin sitominen on ainoa keino säilyttää opintotuen ostovoima elinkustannusten noustessa.

Opiskelijoilla, erityisesti perheellisillä, on myös toinen tavoite. He haluavat opintotukeen huoltajakorotuksen, 145 e / kk. Huoltajakorotuksen ajatuksena on ehkäistä opiskelevien lapsiperheiden köyhyyttä. Toisaalta tavoitteena on rohkaista opiskelijoita tekemään lapsia jo opiskeluaikana. Huoltajakorotuksella voi myös olla myönteisiä vaikutuksia työurien pituuteen, varsinkin naisten kohdalla. Niin kauan kun vanhemmuuden kustannuksia ei jaeta tasan työnantajien kesken, joutuvat valitettavan monet nuoret, korkeasti koulutetut ja pätevät naiset epäreiluun asemaan työmarkkinoilla vain sen vuoksi, että heillä on kohtu.

Ympäristölakien uudistaminen jatkuu

Tapio Määttä on Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori. Hänen erikoisalaansa ovat ympäristöoikeuteen liittyvät kysymykset, kaavoitus- ja rakentamisoikeus sekä luonnonsuojeluoikeus. Tapio Määttä palkittu pari vuotta sitten Joensuun yliopiston parhaana opettaja. Kirjoituksessaan hän käsittelee ajankohtaista ja tärkeää asiaa, ympäristölakien uudistamista.

Työnsä päättänyt eduskunta hyväksyi viimeisimpinä töinään muun muassa uuden vesilain, kaivoslain ja jätelain. Vaikka keskeinen ympäristölainsäädäntö on uudistettu lähes kauttaaltaan viimeisen 15 vuoden aikana, myös uuden eduskunnan asialistalle on tulossa runsaasti ympäristöasioita.

Ilmastonmuutoksen hillintään liittyvän lainsäädännön terävöittäminen on lähivuosien keskeinen ympäristöteema. Eräs mahdollisuus on erillisen ilmastolain säätäminen. Nykyisen ympäristölainsäädännön perusteella ilmastotavoitteita ei voida riittävästi ottaa huomioon. Esimerkiksi ympäristönsuojelulaki on tältä osin tehoton.

Ympäristölakien elinkaari on nykyisin yllättävän lyhyt. Esimerkiksi vuonna 1997 voimaantulleiden luonnonsuojelulain ja metsälain sekä vuonna 2000 voimaantulleiden ympäristönsuojelulain ja maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarviointi tai uudistaminen on käynnissä. Jopa juuri hyväksytty vesilaki täytyy uudistaa lähivuosina, kun perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt lain olevan pysyvästi perustuslain kanssa ristiriidassa oleva poikkeuslaki.

Erityisen kiinnostava tulee olemaan metsälain kokonaisuudistus. Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä on esittänyt lain uudistamista siten, että metsänomistajan valinnanvapaus lisääntyisi esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen menetelmän käytön osalta. Uudistuksessa on kuitenkin vielä runsaasti vaikeita kysymyksiä metsien erilaisten käyttömuotojen ja arvojen yhteensovittamisessa.

Lähivuosien tärkeäksi ympäristöpoliittiseksi teemaksi on nousemassa myös suhtautuminen turvetuotannon ympäristö- ja ilmastovaikutuksiin. Turvetuotannon kielteisiä vesistö- tai luontovaikutuksia ei nykyisin voida riittävästi ottaa huomioon. Vaikka tuomioistuinten linja turvetuotannon ympäristö- ja vesiluvissa on jossakin määrin tiukentunut, turvetuotannon kielteisiin vaikutuksiin puuttuminen edellyttää lainmuutoksia eli poliittisia päätöksiä. Tammikuussa riitaisena valmistunut valtakunnallinen suostrategia oli tarvittavien lakimuutosten osalta pettymys.

Lähivuosien paikalliset ympäristökonfliktit näyttäisivät liittyvän uraanikaivosten ohella juuri turvetuotantoon. Myös vaatimus turpeen energiakäytöstä luopumisesta ilmastosyistä tulee olemaan lähivuosina pysyvänä ympäristökeskustelujen aiheena.

Maahanmuuttopolitiikasta päättävät tavalliset ihmiset

Alain Minguet on belgialainen, Pohjois-Karjalaan kotoutunut kansalaisaktivisti ja monessa mukana. Koulutukseltaan hän on lastenhoitaja ja tekee sijaisuuksia Kontiolahden päiväkodeissa. AMK:ssa on menossa neljäs vuosi ja tähtäimenä valmistuminen metsätalousinsinööriksi. Hän on myös Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksen (Jomoni) pj. ja Joensuun kaupungin kansainvälisyystoimikunnan varajäsen.

Poliittinen väittely voi olla tosi hauska harrastus tai muuten vain kiinnostavaa seurata, varsinkin jos jonkin tietty teema kiinnostaa. Arvomaailmat voivat kohdata ja erilaisia ratkaisu- tai kehittämismalleja ehdotellaan, tuetaan tai vesitetään. Aina ei löydy kaikille sopivaa ratkaisua, kompromissia. Esimerkkinä vaikkapa keskustelu arvonlisäverosta.

Periaatekysymyksissä olisi kuitenkin muistuttava, että kysymysten takana on aina oikeita ihmisiä. Esimerkiksi palveluiden kuluttajille ja palveluiden tarjoajille eli yrittäjille ei ole yhdentekevää alentuuko arvonlisävero vaiko ei. Meillä kaikilla on ystäväpiirissämme tuttuja näistä molemmista ryhmistä ja voimme tarkastella puolueiden veropolitiikka sen mukaan, mitä kuulemme tai miten keskustelemme.

Jotkut asiat ja teemat eivät ole niin lähellä ’tavallisen äänestäjän’ arkea. Kaikilla ei ole lähipiirissään esimerkiksi pakolaisia, turvapaikanhakijoita, intialaisia insinöörejä tai thaimaalaisia marjanpoimijoita. Heidän elämästään emme välttämättä paljoa tiedä, kiinnostus aiheeseen voi olla vähäistä ja mielikuvamme on rakentunut ainoastaan median kautta saadusta kuvasta.

On yhdentekevää, jos kansanedustaja tai blogikirjoittaja käyttää hyvin jyrkkää ja terävää kieltä, jos asia ei kosketa meitä. Tilanne muuttuu, kirjoituksen kohteeksi joutuu työtön serkku, sairastunut oma mummo tai koulukiusattu lapsemme?

Rahaa ’tuntemattomille’ ja ’turhaan’ on aina jaossa liikaa – erityisesti silloin, kun meidän tieosuutemme on talvisin aina viimeiseksi aurattu. ’Hankkikaa lisää aurauskalustoa, palauttakaa 10 somalilasta takaisin kotimaahan’. Nämä ovat tavallisia argumentteja monissa keskusteluissa. Mitä vähemmän empatiaa, sitä enemmän ylilyöntejä.

Olen työskennellyt Suomessa muun muassa somalinuorten kanssa, pelannut heidän kanssaan jalkapalloa, auttanut läksyjen tekemisessä, neuvonut ja ohjannut arjen eri tilanteissa. Työni kautta on olen oivaltanut jotain suurta: somalinuoret todellakin ovat aivan samanlaisia kuin samanikäiset suomalaiset tai belgialaiset nuoret. Lapsi leikkisi mielummin kuin tekisi läksyjä, lähtisi mieluummin pyöräilemään kavereiden kanssa kuin kouluun ja on huolissaan, kun hänen vanhempansa voivat huonosti.

Työkavereinani on ollut maahanmuuttajia sekä Belgiassa että Suomessa. Kaikista ihmisistä ei tarvitse tykätä, mutta tykkääminen ei liity kovinkaan paljoa kansallisuuteen. En kuitenkaan ole huomannut, että somali olisi aliarvoisempi kuin suomalainen tai päinvastoin.

Maahanmuuttajien kotouttamiseen kannattaa satsata. Usein pelätään, että ’meidän rahamme’ käytetään väärin…ai meidän rahatko? Ne samat rahat, jotka saadaan veroina globaalien markkinoiden, Nokian, Stora Enson tai Metson kautta?

Hyvinvointia on voitava jakaa, ihon väriin ja passiin katsomatta. Kaiken takana on oikeita ihmisiä, vain ihmisiä.

Eriarvoistumistrendi käännettävä

Blogivieraani on joensuulainen freelance-toimittaja Topi Linjama. Hän kirjoittaa perustulosta keinona tuloerojen kaventamisessa ja eriarvoisuuden pysäyttämisessä. Linjama on koulutukseltaan filosofian maisteri.

Talousnobelisti Paul Krugman on kuvaillut eriarvoistumista viime vuosikymmenten megatrendiksi. Suomessa tuloerot eivät ole niin suuria kuin anglosaksissa maissa, mutta ne kasvavat nopeammin kuin muualla.

Markkinatalous vaatii tuloeroja, mutta ei ole sanottua, kuinka suuria tuloerojen tulee olla. Talouskasvu oli nopeaa esimerkiksi 70-80-luvun hyvinvointi-Suomessa. Tuloerojen kasvu ja sosiaalinen eriarvoistuminen on eettinen ongelma, jonka sivuuttamalla se voi muuttua ongelmaksi yhteiskuntarauhalle.

Eriarvoistuminen on pitkälti seurausta poliittisista päätöksistä. Rikkainta kymmenystä on suosittu erilaisin veroratkaisuin, köyhintä kansanosaa taas on pidetty köyhänä erilaisin tulo- ja kannustinloukuin. Sen päälle nöyryytystä ja syyllisyyttä siitä, että täytyy pyytää yhteiskunnalta rahaa.

Myönteistä on se, että jos politiikalla saadaan aikaan eriarvoistumista, sillä saadaan niin haluttaessa aikaan myös tasa-arvoistumista. Vihreiden perustulo on vaihtoehto, jolla olisi monia etuja nykyjärjestelmään nähden. Ainoana puolueena sillä on tarjota raskaan sarjan sosiaalipoliittinen työkalu, jolla eriarvoistumiseen voidaan kunnolla puuttua.

Perustulo poistaisi tuloloukkoja ja kannustaisi työntekoon. Jos pienituloinen nykyisin tekee enemmän töitä ja saa lisäansioita, hänen tukiaan tarkistetaan ja pahimmassa tapauksessa tulot laskevat. Perustulomallissa tienatut eurot tuntuisivat euroina kukkarossa.

Perustulon avulla köyhyyden kierre olisi katkaistavissa. Sen avulla pienituloinenkin voisi suunnitella elämäänsä hieman kuukautta pidemmälle. Nyt esimerkiksi sosiaalituen varassa sitkuttelevalla ei käytännössä ole keinoja rahan säästämiseen ja suunnitelmalliseen elämään.

Perustulossa on ehkä parasta se, ettei se syyllistä vähätuloista. Itse en mitenkään käsitä, mitä tai ketä nykyinen syyllistävä luukulta luukulle pompottelu palvelee.

Oikeudenmukaisuuden ja elämänhallinnan tunne vaikuttavat molemmat ihmisen kokemukseen siitä, kuinka onnellinen hän on. Perustulo lisäisi molempia.

Vihreästä talouskasvusta en innostu, mutta perustulo on sen verran vakuuttava, että äänestän Vihreiden listaa.

ENO – kestävää kehitystä kouluhin ja lähiyhteisöihin globaalisti

Toisena blogivieraani on ENO-verkkokoulun perustaja ja verkkokoulun koordinaattori, KM Mika Vanhanen Joensuusta. 

ENO-verkkokoulun toiminnassa yhdistyvät ympäristö- ja kansainvälisyyskasvatus konkreettisella tavalla. Se onkin palkittu useilla eri palkinnoilla ympäri maailman. 

Fransiskus Assisilainen sanoi aikoinaan: ”Tee ensin se, mikä on tarpeellista. Sen jälkeen se, mikä on mahdollista. Ja yhtäkkiä teet mahdotonta.” Fransiskus toimi sanojensa mukaisesti. Hänen esimerkkinsä innosti ihmisiä ja uskonnollinen sanomansa levisi pienestä Assisin kaupungista myöhemmin kaikkialle maailmaan. Nykyaikana sanomaa voi levittää sähköisillä välineillä jokaiseen maailman kolkkaan. Fransiskuksen mottoa tarvitaan myös ympäristötietoisuuden ja globaalin vastuun levittämisessä. Siemen siihen kasvaa kouluissa.

Edesmenneessä Enon kunnassa käynnistyi vuosituhannen alussa kansainvälinen lasten ja nuorten kestävän kehityksen verkkokoulu nimeltään Environment Online, lyhyesti ENO. Toiminta alkoi tuolloin 50 koululla 30 maassa. Tällä hetkellä on mukana n. 7000 koulua 134 maassa, joissa on myös kansalliset koordinaattorinsa. Toimintaa ylläpitää ENO-verkkokoulun tuki ry Joensuussa.

Verkkokoulussa opiskellaan ympäristöteemoja, jaetaan tietoa keskenään sekä nostetaan esille ajankohtaisia ympäristöasioita omassa lähiympäristössä. Vakioteemoja ovat olleet ilmastonmuutos, metsät, kulutus ja kulttuuriteemat. Toiminnassa korostuvat oppilaskeskeiset työtavat ja aktiivinen kansalaisuus tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen. Kansallisesti se sisältyy opetussuunnitelmaan aihekokonaisuuksien kautta.

Puiden istuttaminen on konkreettinen tapa hillitä ilmastonmuutosta ja tehdä työtä ympäristön hyväksi. Puunistutuspäivää on ENO-verkkokoulussa vietetty YK:n kansainvälisenä rauhanpäivänä vuodesta 2004 lähtien. Sen ympärille on tehty oma tunnuslaulunsa ja Elämän Pisarat -näytelmä, joka on käännetty yli 40 kielelle. Puita on istutettu viisi miljoonaa ja tavoiteena on sadan miljoonan puun metsä, kun Suomi täyttää sata vuotta v. 2017. Tänä vuonna vietetään YK:n kansainvälistä metsien vuotta. ENO-verkkokoulu järjestää kansainvälisen konferenssin metsien merkityksestä ja niiden kestävästä käytöstä syyskuussa Joensuussa. Siihen odotetaan osallistujia noin sadasta maasta.

ENO-verkkokoulu on tienhaarassa. Kymmenen vuoden aikana on luotu valtava verkosto, joka toimii yhteisen päämäärän, kestävän kehityksen hyväksi. Nyt on löydettävä yhdessä resurssit toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Tuoreessa maabrändityöryhmän raportissa (jonka valmisteluun myös ENO-verkkokoulu osallistui ) oli mainittu kolme ydinteemaa: ratkaisukeskeisyys, luonto ja opetus. Nämä samat teemat ovat olleet ENO-verkkokoulun kulmakiviä jo kymmenen vuoden ajan.  

P. S. Ulkoasiainministeriön This is Finland -verkkopalvelu on nostanut etusivun uutisekseen jutun ENO-verkkokoulusta ja sen kansainvälisestä merkityksestä:

"Sustainable learning branches out:  Finnish e-learning innovation Environment Online combats climate change and even promotes world peace"

http://www.finland.fi

 

Perusopetus 2010-luvulla

Ensimmäiseksi blogivieraakseni olen saanut Karsikon koulun rehtorin, KM, luokanopettaja ja erityisopettaja Päivi Ikosen. 

Hän kirjoittaa meille molemmille tärkeästä teemasta, kouluista ja koululaisista.

 

 

Suomessa opetuksen laatu on kansainvälisten PISA-tutkimusten perusteella huippuluokkaa, kun mitataan oppimistuloksia. Yliopistotasoinen opettajien koulutus takaa sen, että lapsiamme opettavat pääasiassa pätevät (ja toivottavasti motivoituneet) opettajat valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kouluviihtyvyys onkin jo toinen juttu. 

Puitteet opetuksen järjestämiselle ja oppilaiden koulunkäynnille vaihtelevat vanhasta, peruskorjaamattomasta ja/tai sisäilmaongelmaisesta opinahjosta uuteen, huipputeknologilla varustettuun nykykouluun. Erityisesti homekouluissa kytee aikapommi. 

Kunnasta tai kaupungista riippuu, kuinka paljon satsataan opetukseen käytettävään aikaan eli tuntikehykseen ja oppimateriaaleihin sekä ajanmukaisiin opetusvälineisiin. Yhdessä koulussa 5. luokkalainen lukee viidettä vuotta kiertävää repaleista historian kirjaa 30 luokkakaverinsa kanssa, toisessa opiskellaan samat asiat älytaululta interaktiivisesti sähköisiä oppimateriaaleja hyödyntäen 20 oppilaan ryhmässä.

Erilaisten oppijoiden huomioiminen on ollut korostetusti esillä koko 2000-luvun. Suomen kouluissa on kehitetty pedagogisia ratkaisuja niin, että mahdollisimman monet  oppilaat  voisivat käydä omaa lähikouluaan. Erityisopetuksen tarpeen jatkuva kasvu on herätellyt opetusalaa tarkistamaan käytänteitään. Kesällä 2010 voimaan tullut perusopetuksen lakimuutos pakottaa koulutuksen järjestäjän soveltamaan kolmiportaista tukea, joten yhteistyö oppilaan koulupolun eheyttämiseksi on välttämätöntä.

Myös oppilashuollon toimintaa on opetushallituksen johdolla kehitetty vuodesta 2007. Monissa kunnissa on laadittu oppilashuollon strategia liitteeksi Lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmaan. Kouluissa toimivat säännöllisesti oppilashuoltoryhmät, joiden tehtävänä on moniammatillisesti pohtia tukitoimenpiteitä oppilaiden koulutyöhön liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Oppilashuollon toiminta ontuu monesti henkilöstövajauksen vuoksi. Kouluterveydenhoitajien, koulupsykologien ja –kuraattorien sekä laaja-alaisen erityisopetuksen henkilöstöresurssit kun tahtovat helposti jäädä reippaasti alle kansallisten suositusten. Toiminta on valitettavan usein tulipalojen sammuttelua ennaltaehkäisyn sijaan.

Poliittisessa päätöksenteossa on tärkeää nähdä perusopetuksen laadun ja tukitoimien tärkeys yhteiskunnalle. On väärin, että koulut ovat monelle päättäjälle vain kustannuspaikka ja tärkein päämäärä on keksiä (tai panna kouluväki keksimään), miten seuraavaksi tuottavuutta lisätään ja kustannuksia leikataan. Kuinka saataisiin luotua tähän maahan koulumyönteinen tahtotila tavoitteenahyväkuntoiset koulurakennukset, kohtuullisen kokoiset opetusryhmät, ajanmukaiset opetus- ja oppimateriaalit sekä riittävä henkilöstöresurssointi?