lauantai 2. huhtikuuta 2011

Tulevaisuudessa opiskellaan täyspäiväisesti ja tehdään pidempiä työuria?

Blogivieraani Riitta Käppi on Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) tiedottaja. Hän on työskennellyt tiedottajana myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa HYYssä ja Joensuun ylioppilaslehden (nyk. Uljas) päätoimittajana. Koulutukseltaan Käppi on filosofian maisteri – ja hänen alma materinsa on Joensuun yliopisto (nyk. Itä-Suomen yliopisto).



Varttuneempien ihmisten ja nuoren sukupolven opiskeluajan arjessa toistuu ainakin yksi yhteinen kokemus: taloudellinen niukkuus. 60–70-luvun opiskelijapolvet elivät perunoilla ja kastikkeella, 80–90-luvulla tonnikalalla ja makaronilla, nykyiset 2000-luvun nuoret toivot nuudeleilla. Ruoka vie ison osan opiskelijan tuloista, mutta vielä reilusti suuremman osan haukkaa asuminen. Hääviä se ei ole, roposten laskeminen, mutta aika ja opiskelijatovereiden kanssa jaetut sukupolvikokemukset kultaavat muistot, vai?

Nykyopiskelijaa tuetaan opintotuen avulla ja se on opiskelijan tärkein tulonlähde. Opintotuki koostuu kolmesta osasta, jotka ovat opintoraha (maks. 298 e / kk), asumislisä (maks. 202 e / kk) ja opintolainan valtiontakaus (maks. 300 e / kk).

Laina ei ole opiskelijoiden suosiossa, mikä johtuu osittain siitä, että valmistumisen jälkeinen työllistyminen koetaan epävarmaksi. Yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneet saavat edelleen melko hyvin töitä, mutta usein ensimmäiset työsuhteet ovat määräaikaisia. Lainan heikkoa suosiota selittää myös opiskelijoiden muuttunut asenne. He kokevat epäoikeudenmukaiseksi sen, että he muodostavat sen ainoan kansanosan, jonka odotetaan rahoittavan elämisensä markkinakorkoisella lainarahalla. Suurin osa  korkeakoulu-opiskelijoista käy mieluummin työssä ja paikkaa näin muutoin riittämätöntä toimeentuloa.

Muuten, lainaa ei haluta ottaa siitäkään huolimatta, että siihen on kehitetty kannustimia, mm. verovähennyskeinoin. Opiskelijajärjestön edustajan näkökulmasta tuntuu kummalliselta se, opintotuen eri osioista edelleen halutaan kehittää nimenomaan opintolainaa, vaikka sen suosio on laskenut koko nykymuotoisen opintotukijärjestelmän olemassaolon ajan. Opiskelijoiden enemmistö on omilla valinnoillaan sanonut selvästi ”ei” lainalle. Mahdollisuutta valtion takaamaan opintolainaan ei silti pidä poistaa. Opiskelijoiden joukossa on myös heitä, jotka haluavat nostaa lainaan ja heitä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa rahan hankkimiseen.

Työssäkäynti kohentaa opiskelijan taloudellista tilannetta, mutta hyödyttääkö saatu työkokemus muutoin? Tutkinnon suorittamisen jälkeistä työllistymistä edistää nimenomaan omalta koulutusalalta saatu työkokemus, jos sellaiseen on ollut mahdollisuus. Muun hankitun työkokemuksen hyöty rajoittuu helposti siihen, että opiskelija selviää opiskeluaikansa elinkustannuksista. Työssäkäynti sinänsä, varsinkin lukukausien aikana, pidentää opiskeluaikoja ja hidastaa valmistumista.

Huhtikuun eduskuntavaalien keskeisiin teemoihin kuuluu työurien pidentäminen, erityisesti niiden alkupäästä. Aivan keskeisellä sijalla työurakeskustelussa on ollut opiskelijoille kohdistettu vaatimus siitä, että tutkinto pitäisi suorittaa entistä nopeammin ja siirtyä reippaasti työelämään. Jollain ihmeellisellä logiikalla työuran ajatellaan alkavan vasta valmistumisen jälkeen, vaikka kansantaloudellisesta näkökulmasta voidaan ajatella, että myös opiskeluaikaiset osa-aika- ja sivutyöt ovat osa yksilön työuraa.

Kansantaloudellisesti olisi tietysti fiksumpaa, että opiskelijat opiskelisivat täysipäiväisesti, jolloin opiskeluajat lyhenisivät ja siirtyisivät sen jälkeen täysipäiväisesti työelämään. Tässä on vain yksi mutta: opintotuella ei elä.

Sillä, miten opiskelijoita tuetaan opiskeluaikana, on suora vaikutus työurien pituuteen. Tehokkain tapa nopeuttaa valmistumista on, että mahdollistetaan aidosti täysipäiväinen opiskelu. Tavoite on tuskin saavutettavissa vielä seuraavan vaalikauden aikana, mutta siihen on silti tähdättävä. Varsinkin nykyisten hallituspuolueiden ehdokkaiden puheissa on tarjottu mieluummin kulukuria ja säästöleikkauksia, vaikka konkreettisista leikkauskohteista on äänestäjien äänestyskäyttäytymisen pelossa oltu vielä varsin vaiteliaita.

Nykyisen vaalikauden aikana opintorahaan tuli tasokorotus ja lisäksi tulorajoja nostettiin vastaamaan nykytasoa. Opiskelijat ovatkin varsin tyytyväisiä nykymuotoiseen opintotukijärjestelmään, eivätkä halua siihen erityisiä muutoksia. Sen sijaan opiskelijajärjestöt yhdessä opiskelijoiden kanssa tahtovat opintotuen tasoon parannusta: opintotuki tulee sitoa indeksiin heti 1.1.2012. Indeksiin sitominen on ainoa keino säilyttää opintotuen ostovoima elinkustannusten noustessa.

Opiskelijoilla, erityisesti perheellisillä, on myös toinen tavoite. He haluavat opintotukeen huoltajakorotuksen, 145 e / kk. Huoltajakorotuksen ajatuksena on ehkäistä opiskelevien lapsiperheiden köyhyyttä. Toisaalta tavoitteena on rohkaista opiskelijoita tekemään lapsia jo opiskeluaikana. Huoltajakorotuksella voi myös olla myönteisiä vaikutuksia työurien pituuteen, varsinkin naisten kohdalla. Niin kauan kun vanhemmuuden kustannuksia ei jaeta tasan työnantajien kesken, joutuvat valitettavan monet nuoret, korkeasti koulutetut ja pätevät naiset epäreiluun asemaan työmarkkinoilla vain sen vuoksi, että heillä on kohtu.

1 kommentti:

  1. Näillä työttömyysluvuilla vaatimus, että tutkinto pitäisi suorittaa entistä nopeammin ja siirtyä reippaasti työelämään, muuttuu monen kannalta vaatimukseksi, että tutkinto pitäisi suorittaa entistä nopeammin ja siirtyä reippaasti työttömäksi. Ja työttömän työurahan on tunnetusti lyhempi kuin työllisen. Eikö järkevämpi tapa pidentää työuria olisi työllistää työttömät, kuin hoputtaa opiskelijoita opiskelemaan nopeasti ja katsoa tutkintojen tasoa läpi sormien? Tai: tehdä jotain työkyvyttömyyseläkkeiden syille, kuin nostaa eläkeikää? Ymmärrän jotain ikäpyramideista, mutta silti puhe työurien pidentämisestä tuntuu ideologiselta sumutukselta - näillä työttömyysluvuilla.

    Opiskelijoiden sosiaalisista eduista - tai niiden putteesta - olen Riitan kanssa samaa mieltä.

    VastaaPoista